Yhteinen maaottelumarssi

Yhteinen maaottelumarssi

Maanpuolustustapahtumat Liikunta

Tapahtuman ajankohta 17.9.2025
Tapahtuman sijainti Ampumahiihtostadionin parkkipaikka

Piirien yhteinen toiminnanjohtaja Mika Räisänen on haastanut kaikki yhdistykset ja jäsenet mukaan maaottelumarssille. Yhteinen matka starttaa keskiviikkona 17.9. klo 17:30 alkaen Kontiolahden ampumahiihtostadionin parkkipaikalta. Kävelemme yhdessä leppoiseen tahtiin 10 kilometriä Kontiopolkuja mukaillen ja kierrellen. Mukaan tarvitset säänmukaisen varustuksen sekä omat eväät ja juotavat.

Kaikki osallistujat, jotka ovat suorittaneet vähintään 10 kilometrin marssin ja kirjanneet suorituksensa lomakkeelle, osallistuvat myös Varustelekan lahjakorttien, UkrainApu ry:n tuotepalkintojen sekä RES- & RUL-tuotepalkintojen arvontaan. Kun on suorittanut vähintään 10 kilometrin marssin, voi tulokset kirjata tälle sähköiselle lomakkeelle. Syyskuun suorituksia on mahdollista kirjata lomakkeelle 5.10. klo 23.59 asti, jonka jälkeen lomake sulkeutuu.

Toiminnanjohtaja Mika myös muistuttaa leikkimielisestä kilpailusta Pohjois-Savon reservipiirien kanssa. Nyt on mahdollisuus osoittaa maakuntahenkeä ja marssia Pohjois-Savo tulosten valossa nurin!