17.11.2018

Joensuusta Reserviläisliiton Vuoden Malliyhdistys


Joensuun Reserviläiset ry on voittanut liiton Vuoden Malliyhdistys -kilpailun. Yhdistys palkittiin liiton vuosikokouksessa Hämeenlinnassa 17. marraskuuta. Voitto perustui toiminnan rohkeaan kehittämiseen, kattavaan viestintään, ansiokkaaseen ampumatoiminnan kehittämiseen ja hyvään jäsenkasvuun. Tässä vaiheessa vuotta Joensuun reserviläisten jäsenmäärä onkin noussut 304:ään, mikä on yhdistyksen vuodesta 1954 alkaneen historian kaikkien aikojen ennätys. Yleinen järjestötoiminnan haaste on jäsenrekrytointi, kun kamppailu vapaa-ajasta kiristyy.

Joensuun Reserviläiset on vastannut haasteeseen rohkeasti nostamalla hallitusvastuuseen nuoria aktiivitoimijoita, joka näkyy nuorille soveltuvana toimintana. Yhdistyksen toimijat vaikuttavat myös vahvasti mm. Pohjois-Karjalan Reserviläispiirin naistoimikunnassa, jonka tehtävänä on mm. naisten tuominen mukaan maanpuolustustyöhön, jossa onnistuttiin erityisesti Puolustusvoimat 100 -tapahtumassa Joensuussa. Asepalveluksen suorittaneet naiset ja yhdistyksen aktiivit kertoivat reserviläistoiminnasta tapahtuman osallistujille ja rekrytoivat kerralla peräti 14 uutta naisjäsentä.

Yhdistyksen laajin toimintamuoto on ammunta, jota on kehitetty haastavissa oloissa. Kontiorannan varuskunnan lakkautuksen jälkeen ja Onttolan rajavartioston ampumaratojen poistuttua, Joensuun lähialueella tapahtuva ampumaharjoittelu ei ole ollut mahdollista. Alkuvuodesta 2017 tilanne parani, kun yhdistys sai neuvoteltua käyttöönsä ulkoampumaradan Hammaslahdesta, jota kehitetään yhteistyössä Pyhäselän metsästäjien kanssa. Valintamme malliyhdistykseksi on suuri kunnia, koska pidän sitä kiitoksena siitä työstä ja panostuksesta, mitä Joensuun Reserviläiset ja yhteistyökumppanimme ovat tehneet yhteisen asiamme, maanpuolustuksen eteen, kertoo puheenjohtaja Arto Nousiainen.

Suomen suurin maanpuolustusjärjestö Liiton sääntömääräinen vuosikokous on käynnissä Hotelli Scandic Aulangolla Hämeenlinnassa. Ammunta on liiton laajin toimintamuoto. Viime vuonna eri puolilla Suomea järjestettiin lähes 7000 erilaista ampumatilaisuutta ja -kilpailua, joissa kirjattiin 55 000 osallistumiskertaa. Lisäksi järjestettiin 5600 liikunta- ja urheilutapahtumaa joissa kirjattiin yhteensä 33 600 osallistumiskertaa ja 1600 erilaista maanpuolustustahtoa tukevaa tapahtumaa, joihin osallistui 100 000 suomalaista. Reserviläisliitto on Suomen suurin maanpuolustusjärjestö, johon kuuluu 36 000 jäsentä.