06.12.2018

Karjalanpojat verkkojulkaisu nyt vuoden auki


Karjalanpojat verkkojulkaisu avattiin 6.12 viimevuonna, se on ollut nyt siis tasan vuoden julkinen ja on aika tehdä pieni selonteko miten vuosi on mennyt. Ensinnäkin haluan kovasti kiittää Teitä kaikkia jotka olette olleet mukana rakentamassa tätä palkittua julkaisua. Ja suurella sydämmellä myös kiitän niitä, ketkä ovat tuottaneet sivuille juttuja, kuvia, tuloksia, julkaisseet tapahtumia jne., toisin teitä kaivataan kyllä lisää.

Sivustolla on päivittäin noin 30 aktiivista käyttäjää, kuukausitasolla vierailuja on vajaa 500, hieno luku, ja tämä kertoo siitä, että sivustolle on ollut tarvetta. Sivuilta haetaan eniten Tapahtumia, luetaan vanhoja KaPo lehtiä ja katsoaan Uutiset osiota, nuo kolme erottuvat selkeästi sivunlataus määrissä muista. Niin ja sivuja luetaa kaikista eniten viikonloppuisin.

Kuten alussa kerroin sivutomme on huomioitu myös valtakunnallisesti, saimme Pohjois-Karjalaan Sotavahinkosäätion palkinnon, joista yhtenä osana oli tämän sivuston julkaisu. Tulevaisuuden suunnitelmissa on saada sivuille vielä kaikkien toimikuntien omat alasivut ja sellaiseen muotoon, että ne palvelevat kaikki sivujen käyttäjia, tästä otetaan vinkkejä vastaan teiltä sivujen käyttäjiltä.

Kiitokset Teille kaikkille ja mitä parhaimmat onnittelut 6.12 ylennetyille ja palkituille.

Marko H, laita viestiä sivuista minulle suoraan marko.p.halonen@gmail.com