Kuva tulossa
02.11.2018

RESERVILÄISURHEILUKAUDEN PÄÄTTÄJÄISET 1.11.2018


Pohjois-Karjalan reserviläisten urheilukauden päättäjäiset pidettiin torstaina 1.11 Joensuussa, kutsun tapahtumaan oli saanut moni menestynyt reserviläisurheilija Pohjois-Karjalasta.

Tilaisuuden avasi ALTSTO:n päälliikko evl Janne Myller, joka totesi, jälleen kerran, hyvin päättyneen urheilukauden olleen menestys. Oltermannissa pohjoiskarjalaiset saavuttivat hienosti hopeaa, MAAKK:n osallistui omalla joukkueellaan Jukolan Viestiin, reserviläisammunnoissa saavutettiin yli 20 SM tason mitalia ja niin edelleen. Mutta, ettei kaikki olisi niin hyvää, on aina myös parannettavaa, ja parannettavaa on meillä reserviläisillä osallistumisaktivisuudessa. Mm.alueemme rynnäkkökivääriampumakilpailuihin (joista tulokset löytyvät myös näiltä KaPon sivuilta), otti osaa vain 31 ampujaa ja 4 joukkuetta, vielä vajaa vuosikymmen sitten ampujia oli sadan molemmin puolin ja usemmastakin yhdistyksestä saatiiin enempi kuin yksi joukkue kisaamaan.

Palkitsemisten yhteydessä oli ohjelmassa myös päivällinen ja vapaata seurustelua, ja siinä seurustelun lomassa tuli myöskin uusia ideoita, miten kehittää piiriemme reserviläisurheilua, niinpä haluamme piirin johdossa haastaa kaikki jäsenet, että ensivuonna, siis 2019, saisimme kokoon piirin tai vastaavan nimeä kantavan Jukolan Viesti joukkueen sekä aloittaisimme piirimme alueella tapahtuvan maastohiihtoharjoitus ohjelman kehittämisen, tästä ensikosketus eri toimijoihin on otettu jo heti seuraavana päivänä palkitsemistilaisuuden jälkeen.

Kiitos Aluetoimistolle ja heidän väelleen tilaisuuden järjestämisestä, ja niin kuin evl Janne Myller lupasi, kyllä näitä järjestetään niin kauan kuin on vain ketä palkita. 

Yhdessä eteenpäin, urheilullisesti.

(kuvassa komea kiertopalkinto, joka kulkee voittajoukkueen nimeä kantaen aina vuoden kerrallaan, hieno saavutus Pyhäselän ja Joensuun osalta kun muiden yhdistysten nimiä ei ole lätkiin päässyt)

Marko H

RES piirin varapj.