01.09.2023

Maaottelumarssi 1.-30.9.2023


Jälleen on aika lähteä keräämään kilometrejä maaottelumarssin merkeissä. Alkujaan 1941 Suomi-Ruotsi maaotteluna järjestetty marssi tapahtuma on 2020 luvullua herätetty uudellen henkiin. Tavoitteena tapahtumalla on nyt  saada kaikki reserviläisjärjestöt mukaan haaste kamppaniaan ja mahdollisimman moni reserviläinen mukaan marssimaan. Nyt kolmatta kertaa järjestettävä tapahtuma toteutetaan kaukopartiomiesten hengessä ja maaottelumarssin suojelijana toimii puolustusministeri Antti Häkkänen.

 

Mitä osallistumien edellyttää?

"Hyväksyttyyn Maaottelumarssi-suoritukseen vaaditaan yhtäjaksoisesti suoritettu 10 kilometrin marssi kävellen tai juosten. Tarkan ajankohdan, marssiseuran ja -paikan voi valita itse. Marssille ei aseteta vaatimuksia kantamusten tai muun varustuksen suhteen. Kaikki ovat tervetulleita osallistumaan marssille. Marssihaasteen tavoitteena on ennen kaikkea muistuttaa reserviläisiä fyysisen toimintakyvyn ylläpidon tärkeydestä.

Kun on suorittanut vähintään 10 kilometrin marssin, voi kirjata tuloksensa sähköiselle lomakkeelle, jonne pääsee tästä. Samalla lomakkeella voi tilata itselleen myös Maaottelumarssin velcro-merkin, jonka tuotot ohjataan Ukrainan hyväksi.

Kaikki osallistujat, jotka ovat suorittaneet vähintään 10 kilometrin marssin ja kirjanneet suorituksensa lomakkeelle, osallistuvat myös Varustelekan lahjakorttien ja RES- & RUL-tuotepalkintojen arvontaan."(reservilaisliitto.fi/maaottelumarssi/)

 

Ei muuta kuin kaikki mukaan marssimaan! Tehdään Pohjois-Karjalasta maamma aktiivisin marssi maakunta!