Ajankohtaista

20.12.2019

Kunniavartiot jouluaattona sankarihautausmailla

Jouluaattona reserviyhdistykset järjestävät Suomen sankarihautausmailla
kunniavartiot.

Kunniavartioihin osallistumisen suosio on lisääntynyt vuosi vuodelta.
Liperissä kunniavartioon osallistuminen koetaan arvokkaaksi tavaksi
kunnioittaa heitä, jotka antoivat kaikkensa itsenäisyytemme
turvaamiseksi. Vartioon osallistujat kertovat poikkeuksetta perinteen
aloittavan oman joulunsa vieton hiljentymällä ja samalla seuraamalla
kynttilöiden syttymistä hautausmaalla.

Vuosi vuodelta vartioon halukkaita on tullut lisää ja vartiovuorojen
alkua aikaistettu. Erityisen ilahduttavasti asian kokevat omakseen
nuoret reserviläiset ja yhdistysten naisjäsenet. Tänä jouluna näihin
vartiovuoroihin osallistuu 48 reserviläistä. Monet heistä haluavat
varmistaa hyvissä ajoin vuoronsa myös tuleville jouluille.

Iltapäivällä päivän hämärtäessä sankarihaudoille sytytetään tulet.

Oheisessa kuvassa tunnelmia viime vuodelta.

Sankarihautojen kunniavartiot tapahtuvat ainakin seuraaavilla sankarihautausmailla:

 

Liperi ja Viinijärvi
Liperin sankarihaudoilla puolen tunnin mittaiset vartiovuorot ovat klo
11.00 - 18.00 ja Viinijärven sankarihaudoilla klo 13.00 - 18.00

 

Outokumpu

Outokummussa on perinteisesti järjestetty kunniavartio Kuusjärven sankaripatsaalla jouluaattona kirkonmenojen aikana.

 

Ilomantsi

Kunniavartio Ilomantsin sankarihautausmaalla toteutetaan seuraavasti.

Vuorollansa 2 edustajaa yhdistyksistä.

Ilomantsin Reserviläisistä ja Ilomantsin Reserviupseereista on aattona 4 miestä vartiossa.

Ilomantsi: aikataulu ja yhdistys.

klo 14:00 - 14:30 Sotiemme veteraanit

klo 14:30 - 15:00 Rajavartioasema

klo 15:00 - 15:30 Rajakilta

klo 15:30 - 16:00 LC Ilomantsi/Brihat

klo 16:00 - 16:30 LC Ilomantsi

klo 16:30 - 17:00 Ilom.Reserviläiset

klo 17:00 - 17:30 Ilom.Reserviupseerit

 

Kontiolahti

Vartioaika klo 14.30-16.30.

Kontiolahden Reserviläiset vartiossa 6 hlöä.

Kontiolahden Reserviupseerit vartiossa 6 henkilöä.

 

Eno

Enon reserviläiset Enon kirkon sankarihaudoilla klo 13.30-15.30

Enossa aaton hartaus on klo 14.00-

 

Kitee

Kiteellä kirkonmäen vapaussodan ja talvi/jatkosodan haudoilla osallistuu 8 reserviläistä. Aattona klo. 15.30-17.00 osallistuu 6 henkeä 1/2 tunnin vuoroissa ja jouluaamuna 2 henkeä samoilla paikoilla klo. 7.15 -8.00.

 

Kesälahti

Kesälahden reserviupseerit ja reserviläiset osallistuvat Kesälahden sankarihautojen kunniavartioon seuraavasti:

-Jouluaattona 24:12 klo 14:45- 16:30 yksi kummastakin järjestöstä

 

Polvijärvi

Polvijärven reserviupseerit ja reserviläiset järjestävät kunniavartion Polvijärven sankarihaudoilla Jouluaattona klo 14-16, kummastakin yhdistyksestä osallistuu neljä reserviläistä eli vartiovuoro on puoli tuntia.

Lisäksi reserviupseerit vievät jo aiemmin päivällä kynttilät sankarihaudoille.

 

Joensuu

Joensuun reserviupseerit ja reserviläiset osallistuvat Joensuussa kunniavartioon klo 14.20-15.40 välisenä aikana.

Joensuun reserviupseerit klo 14.20-14.40 ja 14.40-15.00 sekä Joensuun reserviläiset klo 15.00-15.20 ja 15.20-15.40.  Vahvuus 4+4 henkilöä.

 

Nurmes

Nurmeksen RU, 4 henkilöä joulun kunniavartioon sankarihaudoilla.   

 

Vieki

Viekin Reserviläisillä vartio klo  13-16  ja kynttilät   kaikille

sankarivainajille,  Osallistuu kahdeksan reserviläistä. 

 

Lieksa

Kunniavartiot Lieksan Sankarimuistomerkillä klo 14-17.00 puolentunnin
jaksoissa.
Nykyisin pääasiassa Rajakillan partioin, mahdollisuus myös
reserviläisjärjestöjen jäsenillä.
Tänä jouluna: ensimmäinen partio on rajavartiostostosta, muut ovat
rajakillan jäseniä, mukana everstiluutnantti Jorma Könttä.
Tulien sytyttäminen aattona klo 13.00 alkaen, kaikilla vapaa
osallistuminen.