Ajankohtaista

02.03.2018

Kiitos Rajajotokseen osallistuneille

Tämänkertainen talvijotos kilpailtiin jälleen vuoden tauon jälkeen Pohjois-Karjalassa. Tällä kertaa järjestäjinä olivat Joensuun Reserviupseerit ja Joensuun Reserviläiset. Alun perin jotos oli tarkoitus järjestää aivan muualla, mutta peruutuksen vuoksi Joensuu tarttui haasteeseen. Alkukäynnistelyn ja johtoryhmän osittaisen muodostamisen jälkeen pääsimme suunnittelemaan jotosta kunnolla vasta elokuussa 2017. Työtä oli edessä paljon ja kaikki kysymykset vastauksia vailla. MPK:n suurella avulla saimme selviteltyä erittäin olennaisia asioita, kuten esimerkiksi sen, että missä voimme jotoksen järjestää ja millaista tukea saisimme. Suuri kiitos kuuluu myös Pohjois-Karjalan rajavartiostolle, joka ystävällisesti meille tiloja, kalustoa ja ampumaratoja lainasi.

Kuuden kuukauden suunnittelun ja valmistelun jälkeen olikin jo varsinaisen jotoksen aika. Perjantaina saapui joukko toimitsijoita jo valmistelemaan kisakeskusta, huoltoa sekä omia rastejaan. Illan mittaan myös noin kaksikymmentä kilpailijaa saapui yöpymään Onttolan koulutus- ja huoltorakennuksen liikuntasalin lattialle.

Jotoksen ensimmäinen aamu valkeni kirpeässä pakkassäässä. Loput jotostelijat ja toimitsijat saapuivat ajallaan ilmoittautumaan ja ei aikaakaan, kun varustamisen jälkeen olikin jo lähdön aika. Päivän valjetessa myös aurinko ryhtyi hellimään jotostelijoita. Pakkasta oli edelleen reilusti, mutta liike piti kilpailijat lämpimänä. Rastihenkilöstöllä puolestaan oli kylmä ja kiire, mutta hyvä asenne kantoi läpi vaikeuksien. Tämä onkin yksi suurin pointti, mikä reserviläistoiminnassa on olennaisinta. Asenne. On ilo tehdä töitä porukan kanssa, jonka motivaatio tehdä ja yrittää on sillä tasolla, millä se teillä on.

Rastien valmistelut onnistuivat hyvin ja niitä varmistettiin vielä erityisellä 0-partiolla, joka lähti koeponnistamaan reitin ennen kilpailijoita molempina päivinä. Jotoksen alkupuoli sujui hyvin ja suuremmilta odotuksilta vältyttiin. Rastit keskittyivät jälleen pääasiassa sotilaallisiin tietoihin ja taitoihin. Mukana rastien teossa oli reserviläisten lisäksi myös muita toimijoita, kuten Pohjois-Karjalan Asehistoriallinen kilta ja Joensuun Ilmasilta. Kiitos yhteistyöstä!

Keskivaiheilla ensimmäistä päivää, johtuen ruokailuista ja sopivista taukopaikoista yksi rasti ruuhkautui väliaikaisesti, mutta tämä onneksi jäikin ainoaksi suuremmaksi sumaksi. Toinen kömmähdys oli se, että pikataipaleen jälkeen pimeätoimintarastille jonottaville olisi pitänyt huomata järjestää pari telttaa odotusalueelle, joissa he olisivat voineet odottaa lämpimässä rastille pääsyä.

Ensimmäisenä päivänä oli 11 tehtävärastia, sekä maaliintulon jälkeen vielä erityinen jotostehtävä, jossa tuli askarrella suomalaisen rajapaalun miniatyyri yön aikana ja luovuttaa se ennen sunnuntain lähtöä arvosteltavaksi.

Sunnuntaiksi keli lauhtui huomattavasti, mutta tästä seurauksena oli runsas lumisade. Vaellusajoista päätellen se ei menoa pahemmin haitannut. Tälle päivälle oli kaksi eri lenkkiä, jotka kummatkin tuli kiertää ja tehtävärasteja matkan varrella oli yhteensä viisi. Odotusaikoja ei suuremmin syntynyt ja rastit sujuivat hyvin.

Ennen pitkää partiot saapuivat maaliin, osa väsyneinä ja osa puolestaan edelleen täydessä iskussa ja valmiina vaikka heittämään toisenkin kierroksen samoilla lämpimillä. Akateemisen Maanpuolustusyhdistyksen partio ARU selviytyi jotoksen voittajaksi, kuuden pisteen erolla toiseksi tulleeseen Pohjois-Karjalan Pelastuslaitoksen partioon. Kolmas joukkue Kyllikki Grill Scouts puolestaan oli kolmas ja heillä ei eroa hopeasijaan ollut kuin yksi piste. Pakollisen reitin pituus oli yhteensä noin 39 kilometriä ja lisärasteista vaellusta karttui noin 5 kilometriä lisää.

Palautteen perusteella jotos sujui hyvin ja paikalle saapuneet partiot pääosin tyytyväisiä. Asteikolla 1 – 5, jotos sai arvosanan 4,1, joten järjestäjän ominaisuudessa tulee olla tyytyväinen suoritukseemme. Aina voisi jotakin paremmin tehdä ja oppia tulee erheistä ottaa. Rastit saivat palautteissa paljon kehuja, ja tästä kiitos kuuluu rastipäälliköille ja toimitsijoille, jotka väsymättä vetivät tehtävänsä läpi haastavissa olosuhteissa.

Kiitos kaikille jotostelijoille ja toimihenkilöille, kartantekijä Jussi Silvennoiselle sekä Onttolan Sotilaskodille avusta ja jotokselle osallistuneiden huoltamisesta. Erityiskiitos myös jotosta tukeneille yrityksille, jotka mahdollistivat rahallisesti tämän tapahtuman. Tästä todellakin tuli jo tässä vaiheessa vuoden merkittävin reserviläistapahtuma Pohjois-Karjalassa ja te kaikki yhdessä teitte sen!


Julkaisija: Arto Nousiainen